11/18/2016

WINTER IS COMING

Me suomalaiset kyllä keksimme sanottavaa säästä, vaikkei muuta sanottavaa juuri olisikaan.

"Ihanaa kun tuli lunta niin saadaan vähän valoa näihin päiviin."

"Kamalaa kun joutuu rämpimään tuolla lumihangessa eikä eteenpäin meinaa päästä."

"Noh, nyt ne lumet sitten sulivat juuri kun lapset pääsivät pulkkamäkeen, ja ehdin toivoa, ettei tänä vuonna tulisikaan mustaa joulua."

Jokainen näistä jäänrikkojista on omiaan avaamaan vaivaannuttavan keskustelun naapurin, työkaverin tai jonkun sellaisen tuttavan kanssa, jonka seurassa tekisi mieli vain tuijottaa tiiviisti puhelimen ruutuun. Olitpa sitten säähän tyytymätön tai et, sateisesta viikonlopusta marmattaminen luo aina jonkin asteen yhteyden keskusteltavan henkilön kanssa. Näin suorituspaineet keskustelun syvällisyydestä laskevat ja ollaan jo askelta lähempänä keskustelun päämäärää: sen loppumista. 

Historian tunneilta tuttu yhteinen vihollinen toteutuu siis tänäkin päivänä sääkeskustelujen muodossa. Suomalaisten hämmentävä suhtautuminen säähän ja sen voivottelu ovat ehkä ikuisia ilmiöitä. Aina on joko liian kylmä tai liian kuuma. Elämme pohjoisessa ilmastossa, mutta silti sateiset syksyt ja lumiset talvet tulevat vuosittain joko yllätyksenä tai pettymyksenä. Yksi asia on kuitenkin varma. Winter is coming.


Faux fur jacket | Marks & Spencer
Turtleneck | Orsay
Jeans | Primark
Otk boots | from Amsterdam
Belt | H&M
Bag | Orsay


Suurimmat GOT-fanit ehkä huomasivatkin jo yhteyden otsikon ja uuden tekoturkistakkini välillä. En kiistä sitäkään, ettenkö olisi ylistänyt outoa sukunimeäni tästä neronleimauksesta. Hahahaa en voinut vastustaa kaikkia näitä yhteisiä tekijöitä! Jos siis tässä vaiheessa olet aivan pihalla mistä puhun, kannattaa viimeistään nyt ottaa haltuun HBO:n hittisarja Game Of Thrones.

Itse olen sarjaan aivan koukussa ja ollaan Petterin kanssa saatu putkitettua koko ykköstuottari kahden viikon sisään. Sarja sisältää paljon suhdedraamaa (josta tämä drama queen on mielissään haha) sekä sotaa ja räiskettä, joten molempien katsojatyyppien tyytyväisyys on taattu. Tähän mennessä GOT on ollut kaiken hypetyksen arvoinen, suosittelen siis! Mistä sen tietää vaikka bussipysäkillä välttelemäsi tuttava katsoisi myös sarjaa. Vähäsanaisella mutta vaikuttavalla siteerauksella keskustelunne voisi kohota aivan uusiin svääreihin:

"Winter is coming."

"Klassikko."

"Missä kaudessa sä oot menossa?"



Olepa hyvä.



Bisous,
Ida Christine

11/07/2016

INSPIRATION BLOG AWARDS 2016




Mikä ilta! Lauantaina sain tilaisuuden päästä Indiedays:n Inspiration Blog Awardseihin seuraamaan vuoden inspiroivimpien blogien palkintojenjakoa ja nauttimaan gaalatunnelmasta. Ilta sujui mukavasti hyvässä seurassa ja open barin Fresitadrinkkejä siemaillen (no shame!). Sain tutustua lähemmin moniin Instagramin puolelta tuttuihin kasvoihin ja tapasin myös täysin uusia ihmisiä. Bongasimpa siinä illan aikana myös Uinon ja Jekku Berglundin, ja jututin hetken Sara Ollilaa, Paperplanesin Juulia sekä Natalie Vileniä. Pakko myöntää, että muutaman kerran minun piti nipistää itseäni ja tarkistaa olinko oikeasti kaikken näiden ihailemieni bloggaajien ja somevaikuttajien kanssa samassa tilassa hahah. 

What a night! Last Saturday I had the chance to take part in Indiedays's Inspiration Blog Awards to see the distribution of prizes and to enjoy the atmosphere. We spent a fun night in great company sipping on the delicious Fresita drinks from the open bar (no shame!). I got to meet many familiar faces from my Instagram feed and I got to know some new people too. I also spotted so many popular bloggers and social media influencers during the night that I had to pinch myself a few times just to be sure that it wasn't just a dream hahah.

Second from above © Henri Ilanen
Third from above © Ville Malja


What I was wearing:

Jumpsuit | C&A
Heels | Bik Bok
Clutch | C&A
Choker | Gina Tricot
Earrings | H&M
Bracelet | Bijou Brigitte


Our girl gang from right: Camilla, Marianne & Jutta

Olen niin iloinen ja onnellinen, että sain olla osana juhlia! Kaikista tapaamistani lahjakkaista ihmisistä inspiroituneena aion tehdä ensi vuodesta minun vuoteni ja kehittää itseäni sisällöntuottajana. Ehkä sitten ensi vuoden gaalaan kilahtaisi kutsu postilaatikkoon. ;)

I'm so happy I got to be a part of this party! Inspired by all the talented people I met I'm going to make next year my year and amp up my game as a content creator. Maybe that way I would deserve my own invitation to the gala next year. ;)

Bisous,
Ida Christine

11/05/2016

GALA READY

Omg.
Siinä ensimmäinen sana joka pääsi aamulla suustani kun tajusin, että olen menossa Inspiration Blog Awardseihin tänä iltana!! Kaikki kiitos tästä kuuluu Marianne Sendenalille, joka ystävällisesti pyysi minut gaalaan avecikseen. En ole tavannut Mariannea vielä kasvotusten, mutta noin pyytteettömän teon jälkeen en voi muuta hänestä todeta kuin miten ihana ihminen hän on! xx En malta odottaa tutustumista häneen ja ties kuinka moneen muuhun bloggaajaan, joiden tapaamisesta olen vain haaveillut! Tästä tulee ilta, jota en koskaan tule unohtamaan.

Omg.
It was the first thing I said this morning when I realized I'm actually going to Inspiration Blog Awards tonight!! All this thanks to Marianne Sendenali who invited me as a plus one. I haven't met her in real life yet but it's sure enough to say she's such a sweet and kind person! xx I can't wait to meet her and God knows how many other bloggers who I've only dreamed of meeting! Ahh it's going to be a night to remember.


Tässä pieniä yksityiskohtia illan asustani. Muistakaa pysyä Instagramin ja Snapchatin puolella (@idachristines) ajan tasalla, niin näette asuni kokonaisuudessaan! Illan aikana selviää myös mitä saan aikaan Make Up Storen glitteripurkista... Taitavimmat meikkigurut saattavat sen ehkä jo arvatakin ;) Uskon että illasta tulee mitä mahtavin ja saan tutustua kaltaisiini luoviin ja intohimoisiin ihmisiin. Wish me luck!

Here are a few details of my #ootn. Don't forget to stay tuned on my Instagram and Snapchat (@idachristines) to see the whole outfit! During the night, you'll also see how the Make Up Store glitter has worked out for me... Maybe some of you beauty gurus already know ;) I believe the night will be the most amazing and I get to meet lots of creative and passionate people like myself. Wish me luck!


Bisous,
Ida Christine

11/01/2016

LONDON HIGHLIGHTS

Ello mates! Palasimme Petterin kanssa Lontoosta viime viikolla ja vaatelöytöjen lisäksi taisin napata matkalta mukaani myös syysflunssan, jonka takia voimani ovat viime päivinä riittäneet lähinnä teekupin täyttöreissuun keittiön ja sänkyni välillä. Siksi myös kuvaamani vlogi ja postaukset ovat myöhässä... En kuitenkaan malttanut enää odottaa tämän postauksen jakamista kanssanne, jotta pääsisitte näkemään parhaita paloja matkaltamme.


Kuukausi etukäteen suunnittelemani aikataulu piti meidät kiireisenä (toisinaan ehkä liiankin kiireisenä, heh) ja kolmessa kokonaisessa ja kahdessa vajaassa päivässä ehdimmekin näkemään ja kokemaan yllättävän paljon. Suunnitelmistani huolimatta kaikki ei mennyt kuten Strömsössä, ja joistain aktiviteeteista oli ajan puutteessa vain pakko luopua. Näin jälkikäteen ajateltuna se kellon ympäri kohteesta kohteeseen -tyyppinen rempattaminen kuitenkin kannatti ja suoriuduimme suurkaupungista monta kokemusta rikkaampana. 

 Tässä siis muutama henkilökohtainen kohokohtani kaupungista, jonne olen enemmän kuin valmis palaamaan pian uudelleen! / Here are some of my highlights from our trip to London. Hope you enjoy!


LONDON EYE

Aluksi pelkkä ajatus metallisessa kopperossa 135 metrin korkeudessa keikkumisesta sai minut kauhusta kankeaksi, mutta loppujen lopuksi kokemus ei ollutkaan niin hirvittävä. Tämä "koppero" oli nimittäin niin vakaa, ettei korkeus tuntunut juuri missään ja upeita maisemia ihaillessa puolen tunnin kierros kului äkkiä. Kliseinen turistikohde, mutta ehdottomasti vierailun arvoinen!

First I was terrified of the idea of swinging somewhere in 135 meters altitude but the experience wasn't that horrible after all. The capsule was actually so stable I barely realized how high we were. Besides, looking over the beautiful city for half an hour went by almost too fast. Such a clichéd tourist attraction but definitely worth the visit!



NOTTING HILL

Rakastuin Notting Hilliin välittömästi! Kaikki ne valkoiset asuintalot ja värikkäät kujat, joista Notting Hill tunnetaan loivat kaupunginosaan erityisen tunnelman. Ihmiset kävelivät kiireettöminä ja väkeä oli ylipäätään vähemmän kuin ydinkeskustassa. Bloggaajan näkökulmasta aika otollinen kuvauspaikka siis, haha.

I instantly fell in love with Notting Hill! All of the white houses and the characteristic colorful streets created such a special ambiance to this part of the city. People were few and no one was in a hurry which makes it a pretty favorable place to shoot outfits, haha.


ALADDIN MUSICAL

Kuvilla ei ole tekemistä itse musikaalin kanssa, mutta en voinut olla mainitsematta matkan yhtä kohokohtaa vain kuvien puutteessa. Musikaali oli aivan loistava ja ylitti kaikki odotukseni. Lontoossa teatteritila ei todellakaan rajannut pois tulisuihkuja ja muita erikoistehosteita, päin vastoin. Aika ajoin unohdin ihan olleeni musikaalissa, enkä mukana toimintaelokuvassa, haha! Aladdinin tarina oli herätetty henkiin uudistetulla, mutta ah-niin-lapsuuden muistot herättävällä tavalla. Lontoon pursutessa teattereita ja musikaaleja tämä oli jotain, jota ei voinut jättää kokematta mistään hinnasta. Näyttelijöiden laulu-, tanssi- ja näyttelylahjat olivat joka pennin arvoisia.

These pics have nothing to do with the musical but I just could not to share one of the absolute highlights of the trip with or without photos. The musical was absolutely amazing and it exceeded all my expectations. London theaters are definitely NOT limited when it comes to special effects, the show blew my mind! I had a hard time realizing I was sitting in a musical, not a real life action movie haha. The story of Aladdin had a modern twist to it yet still it gave me massive childhood nostalgia. As London bursting with theaters and musicals this was something I wouldn't have missed in the world. The actors' singing, dancing and acting skills were worth every penny. 


BOROUGH MARKET

Vaikka Englannin ruokakulttuurista tulee ensimmäisenä mieleen fish & chips ja ylipäätään kaikki rasvakeittimen kautta lautaselle päätynyt epämääräinen ravinto, jota myös ruuaksi kutsutaan, löytyy tuoreen lähituotannon taivas lähempää kuin arvaakaan. Osittain sillan alle muodostunut markettialue ydinkeskustassa kätkee sisäänsä toinen toistaan herkullisemman näköisiä ruokakojuja, jotka tarjoavat kaiken mitä kuvitella saattaa. Jo pelkkä tuoksu alueelle astuessa huumaa hajuaistit ja pian silmä syö enemmän kuin maha vetää... Jos siis tahdot nauttia vegehampurilaisista, tuoresmoothieista ja kreemitäytteisistä donitseista tuntematta oloasi käveleväksi rantapalloksi, kannattaa alueelle palata ruokailemaan useampana päivänä. Tämä ruokapaikka ei nimittäin tuota pettymystä, trust me!

Considering the food culture of England you would probably first imagine a portion of fish & chips or anything with a high level of calories. Nevertheless, you actually can find fresh, local food from this food market partially situated under a bridge near the city center. There is a high risk of the smell of all the freshly baked breads and pastries making you want more than your tummy can handle. So, if you want to make the most out of your trip to this food heaven, I suggest you to come back another day to enjoy all the vegetarian burgers, fresh smoothies and cream-filled doughnuts. This place won't let you down, trust me!


THE SHARD

Viimeisen iltamme kruunasi pikainen (ja kun sanon pikainen, tarkoitan todella vain 15 minuuttia) käynti The Shardissa, Euroopan korkeimmassa rakennuksessa. Tämä 306 metriä korkea pytinki takasi henkeäsalpaavan näkymän öisen Lontoon yli. Vaikka aluksi tuntuikin suolaiselta maksaa 30 puntaa (n. 34€) niin lyhyestä visiitistä, oli maisema sen arvoinen. Se, että yhdellä silmäyksellä saatoin nähdä puolet tästä miljoonakaupungista tuntui epärealistiselta ja mahtavalta samaan aikaan. Kaiken matkalla näkemäni ja kokemani kunnioituksessa pysähdyin tuijottamaan lasin läpi ja annoin Lontoon vallata minut hetkeksi ennen kuin aamu jälleen koittaisi ja olisi aika palata kotiin.

A quick visit to The Shard (and I really mean we were there for like 15 minutes) topped off our last night in London. This 306-meter-tall building is the highest one in Europe so the breath-taking views were guaranteed. Even though it first felt like a waste of money to pay 30 pounds (approx. 34€) for such a short visit, the scenery of London by night was certainly worth it. The fact that I could see half of this metropolis at one glance felt so surreal and overwhelming. I gazed through the glass in awe of everything I got to see and experience during this trip and let London sink into me before the morning comes and it was time to head back home.


Until next time London!

Bisous,
Ida Christine