1/20/2016

New Hair

Tukka se vaan lyhenee! Muutaman kuukauden takaisen kampaamoreissun jälkeen hiukseni olivat ehtineet kasvaa jo rintaan asti, ja kumma kyllä se ei miellyttänyt minua. Olen siis auttamattomasti rakastunut lyhyisiin hiuksiini, eikä takaisin pitkiin ole enää menemistä. Maanantaina päätin jälleen luottaa tukkani Kolea Helsingin* käsiin, sillä viimeksi jälki oli todella laadukasta. Tälläkin kertaa poistuin liikkeestä kuin Hangon keksi - hiukset raidoitettuina ja 5 senttiä lyhyempinä.

Kulissien takana video tulossa kanavalleni loppuviikosta!


Kaikkien toimenpiteiden ajan pääsin nauttimaan Kevin.Murphyn tuotteista. En ollut aiemmin kuullut brändistä, mutta pistin heti merkille tuotteiden harmonisen värimaailman ja ulkomuodon. Sain myös tietää, että Kevin.Murphyn kulmikas pakkaustyyli säästää muovia, ja että osa pakkauksista on tehty kierrätetyistä vesipulloista. Ympäristöystävällistä JA esteettistä!


Viimekertaisen tasaisen leikkauksen sijaan päätin kokeilla rikottua latvaa. Kampaaja Shari kertoi, että se on tuleva the thing. Oman sävyni lisäksi tukassani kulkee nyt myös toffeen ja suklaan värisiä raitoja. Ihanaa saada vähän eloa tähän kuontaloon! Ja voitteko uskoa, en ollut koskaan aiemmin edes värjännyt hiuksiani kampaajalla! Noh, nyt tuli sekin käytäntö potkaistua käyntiin. ;)
Kiitos Kolean, saan taas nauttia pitkästä polkastani pienellä twistillä. 


Bisous,
Ida Christine



Kolea Helsinki
www.koleahelsinki.fi
posti@koleahelsinki.fi
Eerikinkatu 7, 00100 Helsinki



*Postaus tehty yhteistyössä Kolea Helsingin kanssa.

1/17/2016

Frostbitten


Kovimpien pakkasten laannuttua käytin tilaisuuden hyväkseni ja menimme kuvailemaan uutta asua pitkästä aikaa, jee! Jo kesällä lintsillä käydessäni kävelin tämän taianomaisen paikan ohi ja ajattelin, että tänne on pakko tulla joskus kameran kera. Talvipuutarha on siis iso kasvihuone (vai pitäisikö sanoa kasvitalo), jossa elelee vaikka mitä tropiikin kukkia ja pensaita. Kesäisin myös pihan puutarha loistaa kukkakirjollaan. Sisäänpääsy oli ilmainen, ja kaikki olivat tervetulleita ottamaan ilon irti paikan eksoottisesta tunnelmasta. Innokkaimmat olivat ottaneet mukaansa jopa omat eväät lauantaibrunssia varten. Näppärää!

Asukuvat päätimme kuitenkin ottaa ulkosalla, sillä luminen maisema oli kuin piste i:n päälle valkean neuleeni kanssa. Onneksi kuvien ottamisen välissä pääsi aina mukavasti takaisin sisälle lämmittelemään.


Olisin voinut kuvata kasveja tuntitolkulla, niin upeita ne olivat. Ja mikä sen parempaa kuin tulla rentoutumaan tällaiseen miniviidakkoon ja pakoon talven pakkaspäiviä. Hetken tunsinkin jo olevani aivan muualla kuin Suomessa, hahah.


Cable knit Lindex
 Leather leggings Only
Over the knee boots from Amsterdam
 Faux fur hat from flea market
Leather gloves KappAhl
Bag Boots Shoes Amsterdam
Faux fur pom pom Trésor


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Bisous,
Ida Christine