12/31/2014

New Year's Resolutions

Ajattelin, että voisin tänä vuonna hyödyntää blogiani listaamalla tänne tavoitteeni ensi vuoden suhteen. Ehkä saan tällä keinolla jopa itselleni innoitusta toteuttaa ne, kun ovat kerran julkisesti nähtävillä :D

Vuonna 2015 lupaan...

1. Liikkua enemmän. Luultavasti aikaa tai rahaa salikorttiin ei ole, mutta käyn kerran viikossa jumpassa. Sen lisäksi teen omatoimisia harjoituksia kotonaja käyn lenkillä.

2. Opetella laittamaan ruokaa ja leipoa enemmän. Tulevaisuutta kohden on korkea aika oppia laittamaan ruokaa itse, ja oppia myös hyödyntämään kaapista löytyviä aineksia.

3. Tehdä enemmän aikaa läheisilleni. Lukion alusta lähtien olen unohtanut pitää yhteyttä kauempana asuviin ystäviini, ja samaa koulua käyviä hyviä ystäviänikin olen ehtinyt tapaamaan vain harvoin. Perheelle ja Petterille on jäänyt usein aikaa vain viikonlopuille, ja silloinkin läksyt ja kouluprojektit tuntuvat kaatuvan niskaan. Yritän olla tehokkaampi koulun suhteen, enkä vaadi itseltäni liikoja, jotta aikaa jää muuhunkin elämään.

4. Opiskella ja tehdä töitä ahkerasti. Vapaa-aikaa unohtamatta pyrin jatkamaan samaan malliin ja pidän tavoitteet korkealla. Tähtään hyviin numeroihin, mutten stressaa liikaa. Töissä käyn aina, kun mahdollista, sillä rahan tarve on suuri...

5. Säästää rahaa. Pyrin pitämään kuukausibudjettini mahdollisimman pienenä, 10-20e/kk, jos sitäkään. En retkahda turhiin ostoihin, sillä Pariisin matka pysyy tiukasti tähtäimessäni.


Kuva on otettu muutama vuosi sitten NOKIA-puhelimellani...! Voitteko kuvitella...

Railakasta uutta vuotta kaikille, nähdään ensi vuonna! ;)

Bisous,
Ida Christine

12/28/2014

Snowy Scene

Olin niin onnellinen, että vihdoin saatiin valkoinen joulu. Lumi on onneksi pysynyt maassa ja pakkastakin on ollut sen verran, että lämpimimmät pipot ja hanskat ovat päässeet käyttöön. Tänään olimme Ainon ja Marsan kanssa kuvailemassa ihanan lumitaustan ympäröimänä. Ainon isä oli taitava kuvaaja, ja saimmekin monia onnistuneita kaverikuvia! Tässä muutamia otoksia päivältä :)






Ulkona oli kyllä tooosi kylmä, mutta kuvaussessioiden päätteeksi pääsimme sisälle lämmittelemään ja nauttimaan kuumaa kaakaota, sekä muita jouluisia herkkuja :)

Mitäs te olette puuhailleet lomallanne joulun jälkeen? :)

Bisous,
Ida Christine

12/23/2014

Christmas cupcakes


Viime viikon viikkojoulukalenteria miettiessäni päätin kääriä hihat, ja leipoa jotakin jouluista! Aluksi tavoitteenani oli saada kuppikakuista todella joulukuusen näköisiä, mutta ehkä onnistun ensi kerralla paremmin... Kuppikakuista tuli ihan söpöjä ja onnistuneita, mutta muutaman niitä syötyäni alkoi kuorrute maistua jo vähän äklön makealta. Toisaalta nämä kakkuset sopivat hyvin joulun herkutteluhetkiin :)

Videomuodossa oleva ohje löytyy siis täältä. :)


Jouluiset kuppikakut


  • 12 kuppikakkua --> 12 vuokaa
  • Säilyy n. 4 päivää jääkaapissa


Pohjat:
1,5 dl jauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1,6 dl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniljasokeria
40 g voita tai margariinia
1,2 dl maitoa
1 kananmuna

Kuorrute:
60 g voita tai margariinia
4 dl tomusokeria
n. 2 rkl maitoa
1 tl piparminttuaromia
vihreää elintarvikeväriä

Koristelu:
Konfetteja/nomparelleja
Keltaista sokerimassaa (onnistuu myös valkosuklaalla)

Leivo pohjat. Kuumenna uuni 170-asteeseen. Mittaa kuivat aineet ja sulatettu voi kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella (tai monitoimikoneella) hiljaisella teholla, kunnes seos on murumaista. Vatkaa toisessa kulhossa muna, vanilja-aromi ja maito sekaisin haarukkaa käyttäen. Kaada seos vähitellen erissä muiden aineiden joukkoon. Vatkaa hetki niin, että seoksesta tulee sileää.

Lusikoi taikina paperi- tai silikonivuokiin. Paista 20-25 minuuttia. Valmiiden kakkujen pinta on kimmoisa, kauniin ruskea, eikä taikinaa jää hammastikkuun, kun sitä kokeilee.


Tee kuorruteSekoita tomusokeri pehmeään rasvaan voimakkaasti lusikalla sekoittaen, kunnes seoksesta tulee murumaista. Lisää joukkoon maito, sekä piparminttuaromi ja sekoita. Laita aromia ensin vähän, maista, ja lisää sitten maun mukaan. Jos seos on liian tönkköä, lisää maitoa. Jos se on löysää, lisää tomusokeria. JOS ja KUN haluat saada kuorrutteen pysymään ylhäällä kuusen muotoisena, tulee kuorrutteen olla todella jämäkkää. Värjää kuorrute lopuksi vihreällä elintarvikevärillä.


Viimeistele kuppikakut. Kuorruta täysin jäähtyneet kakut pursottamalla. Koristele hetken päästä konfeteilla ja laita sokerimassasta muotilla tehty tähti kuusen latvaan.

Voilà!

Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulua kaikille! 


Bisous,
Ida Christine

12/15/2014

Girly things

Viime lauantaina päästiin vihdoinkin (kolmen viikon takaisen suunnittelun jälkeen) tytsyjen kanssa viettämään laatuaikaa. Olimme koko iltapäivän stadissa vaatekauppoja kierrellen ja jouluvaloja ihastellen. Lopuksi söimme Vapianossa, mikä oli mulle ihan uus kokemus! Vaikka ruokaa piti odottaa melko kauan, se oli sen arvoista! :)







Luv my girls❤️

Bisous,
Ida Christine

12/04/2014

Night out with my love

Joulukuu alkoi mukavissa merkeissä, kun mulla ja Petterillä tuli puolitoista vuotta täyteen. Sen kunniaksi kulta vei mut syömään Samrat -nimiseen paikkaan (koska tietää, että rakastan intialaista ruokaa...!) ja lopuksi käytiin vielä katsomassa Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 1. Tässä kuvia maanantailta :)



Ilta oli tosi ihana ja oli kiva käydä pitkästä aikaa illallisella murun kanssa :) Suosittelen ehdottomasti sekä ravintolaa, että elokuvaa!

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Bisous,
Ida Christine

11/28/2014

Festive favourites

Pikkujoulukausi on nyt virallisesti alkanut! Rankan koeviikon päätteeksi on aika sosialisoitua, heittää hame päälle ja päästä vähän juhlistamaan. Paljetit ovat nyt juhlien avainsana, ja paljettisia vaatekappaleita näkyykin joka liikkeessä. Tässä kaksi omaa asuani, jotka kumpikin sisältävät vähän säihkettä!





Toppi kirpputori | Paljettihame Bik Bok | Korkokengät Bik Bok | Kaulakoru Seppälä


Timanttikuoret: Teknik Magazinet (hopeat) | Ur&Penn (mustat)





Paljettitoppi Bik Bok | Trikoohame Gina Tricot | Korkokengät Primark


Oon jo kauan koittanut metsästää kokopaljettista mekkoa, joko hopeisena tai mustana, mutta onneksi nämä paljettiset unelmat pistivät silmääni Tukholmassa. Hame on mukavan joustava ja topissa rakastan sen upeaa avointa selkäleikkausta. Kumpaakaan vaatekappaletta en ole vielä käyttänyt, mutta odotan innolla ensi viikonloppua; silloin ehkä saan tilaisuuteni!

Tässä vielä pari biisiä, joilla varmasti virittäydytte jos jonkin näköisiin juhlatunnelmiin:

Kool & The Gang - Celebration
Devo - Whip It
Olly Murs - Dance with me tonight
Rune RK - Calabria

Nauttikaa juhlakaudesta!

Bisous,
Ida Christine


11/21/2014

Snuggle up

Tunnelmaa tuovat kynttilät, lämpimät sukat, hyvä leffa ja herkkuja. Välillä vain on ihana jäädä kotiin ja käpertyä viltin alle, varsinkin pakkasten kiristyessä talvella. Tässä postauksessa näätte, miten mä yleensä tykkään viettää viikonloppuillan kotona rentoutuen :)






Viimeisestä kuvasta vielä sen verran, että jos pohditte mitä leffaa tekisi mieli katsoa tänä viikonloppuna, niin siinä on ainakin muutamat mun suosikit, joissa on tarjontaa vähän jokaiseen makuun! :)

Pitkästä aikaa saan viettää perjantai-illan kotona murehtimatta seuraavaa koetta, sillä kakkospalkki on mulla tyhjänä, ja huomenna luvassa on työpäivä. Toisen jakson koeviikko onkin siis päässyt jo alkamaan, ja sen aiheuttaman kiireen ja stressin takia ei viime viikolla jäänyt aikaa postaamiseen :( Lisäksi on tosi vaikea päästä koulun jälkeen kuvailemaan mitään ulos, kun kolmen maissa alkaa jo hämärtää... Tänään mulla oli b-ruotsin kolmoskurssin koe ja tuntuu, että se meni kyllä tosi hyvin :) Myös ensilumi satoi tänään! Toivon vaan, että joulunakin olisi lunta...

Kaiken kaamoksen keskellä toivotan kuitenkin kaikille hyvät viikonloput ja kaikille lukiolaisille tsemppiä koeviikkoon!

Bisous,
Ida Christine

11/08/2014

Hallå Stockholm!

Viime viikon torstaina koulumme kakkoset lähtivät risteilylle Tukholmaan. Matkaa oli odotettu kuin kuuta nousevaa, sillä viimevuotinen ykkösristeily oli aivan huippu! Tälläkin kertaa saimme nauttia ihanista buffet-pöytien antimista, Tukholmassa shoppailusta ja tietenkin bailalatino-elämästä! Kaikki pitivät hauskaa ja hulluttelivat myös erilaisissa asuissa Halloweenin kunniaksi :)




Ekana iltana ei kamera paljoa käynyt, sillä lukuisten selfieiden jälkeen kaikki halusivat jo bailaamaan...





Perjantaina vietimme siis päivän Tukholmassa shoppaillen ja muuten vain pyörien. Koska aika oli rajallista, olomme keskittyi vain ostoskeskus Gallerianin ympäristöön. Hamngatanin upouusi Victoria's Secret houkutteli ostoksille, vaan pihi luonteeni ei antanut periksi, ja päätin säästää rahani johonkin muuhun. Myöhemmin löysinkin Bik Bokista ihanan paljettitopin, -hameen ja mustat korot, sekä muutamia koruja Ur & Pennistä juhlakautta varten. :)



Armeijatyttöjä, kapteeneja, Hollywood-tähti, vankikarkuri, pupu, piru, tikru ja tietenkin yksi kisu! Halloween-ilta oli aivan mahtava ja asut kruunasivat sen totaalisesti. Pakko sanoa, että risteily oli kyllä parasta vähään aikaan. Pian uudelleen, eikö vaan? ;)

Bisous,
Ida Christine

10/29/2014

Wicked Kitty

Ajattelin tehdä tällaisen ihan pikaisen postauksen tulevan perjantain halloween-asustani. Tänä vuonna päätin olla musta kissa, ja nimesin itse lookin "Wicked Kitty":ksi. Asu on siis lähdössä huomenna mukaan risteilylle, joten on siksi vähän rohkeampi ;)





Kisunkorvat Punanaamio | Paljettirusetti Punanaamio | Nahkatoppi kirpputori | Hame Gina Tricot | Verkkosukkahousut Punanaamio | Silkkihansikkaat Glitter | Korokepohja-avokkaat H&M



Toivottavasti tästä oli apua, jos joku vielä miettii sopivaa asua vaikka halloween-juhlia varten :) Happy Halloween everyone!

Bisous,
Ida

10/26/2014

Coats of the season

Tässä lupaamani takkipostaus! Porvoon kirppareita kierrellessä mulla kävi suunnaton tuuri, kun löysin kolme takkia syys/talvikautta varten! Näillä takeilla saa mahdottoman hyvin vaihtelua tyyliin kuin tyyliin, eikä kylmemmillä loppusyksyn keleillä tarvitse enää värjötellä pelkällä nahkatakilla. Kaiken kukkuraksi ostokseni olivat varustettu unelmahinnoin: kaikki kolme maksoivat alle 30€!


1. DARK GREY WOOLEN JACKET
(15€)




Takki numero yksi on ihana tummanharmaa villakangastakki. Sävy ja lyhyt malli tekevät takista varsinaisen kameleontin; sen voi yhdistää niin asiallisemman kuin rennommankin asun kanssa. Taskujen, kauluksen, ja selän resoriyksityiskohdat, sekä kultareunaiset napit luovat takkiin hieman yksilöllisyyttä. Must have!


2. CLASSIC WOOL TWEED JACKET
(2,50€)




 Toinen takkilöytöni on ajaton tweed-takki. Tykkään paljon takin kirjavasta kuosista, joka henkii klassisuutta ja ratsastajatyyliä. Suurten, tummien nappien rivistöt saavat myös aikaan suloisen ja lämpimän vaikutelman. Takki on kuin luotu syysmaisemaan!


3. LONGLINE PLUM COAT
(5€)








Täytyy myöntää, että listan viimeinen takki on ehdoton suosikkini. Se ei ehkä ole monikäyttöisin, mutta siinä on asennetta. Pitkä, luumun värinen takki erottuu joukosta ja toimii yksinkertaisten asujen huomionkiinnittäjänä. Ostin pari päivää sitten tarkoituksella takkiin sopivaa huulipunaa, ja se viimeisteli kylmän ja tuiman lookin.

Mistä takista te tykkäätte eniten? :)

Bisous,
Ida